Opeleekio
Opeleekio on 13-jäseninen laulu- ja soitinyhtye. Moni-puolisen laulannan lisäksi yhtyeen soitinvalikoimaan kuuluvat haitari, viulut, piano, basso, kitara, nokkahuilut sekä lusikat, rummut ja muut tarvittavat hilavitkuttimet.
Opeleekio on keskittynyt maaseutua sekä perinnettä
käsittelevään ohjelmistoon. Laulujen aiheet kertovat esimerkiksi saunomisesta, sahdin- tai vastanteosta, haravasta, puimakoneesta sekä tietenkin rakkaudesta ja riiaamisesta. Suurin osa lauluista on säveleltään ja sanoiltaan omaa tuotantoa.
Opeleekio koostaa omaperäisen ohjelmansa tilaajan toivomuksesta ja tilanteen mukaan rauhallisesta tunnelmoimisesta räväkkään ja riemukkaaseen rallatukseen. Vaikkapa yhteislaulutilaisuudet hoituvat. Opeleekio valloittaa yleisönsä iloisella esiintymisellään!